27.7.2017

Tunnustan rakkauteni


Heipähei! Hankin uuden kameran kesäloman alkajaisiksi ja olen korviani myöten ihastunut Olympus OM-D  E-M10 MARK II kameraani ja 17 mm objektiiviin. Se on kevyt, kivan näköinen retro ja helppokäyttöinen. Kaikkea, mitä nainen voi kameralta toivoa. Sori vanha Canon, en tykkää susta enää. Sain Rajala Pro Shopista asiantuntevaa neuvontaa kamerahankinnassa ja lisäksi kaupan päälle digijärkkärikoulun.

Koulutuksessa opeteltiin kameran oikeat perussäädöt henkilö- ja tilannekuviin, sain tietoa myös hyödyllisistä lisävarusteista ja hyviä kuvausvinkkejä. Kahden tunnin tiivis kurssi-ilta selkeytti kuvan laatuun ja tunnelmaan vaikuttavat asiat ja miten säätöjä on ruuvattava eri olosuhteissa, kuinka pysäytetään liike, miten taustan saa hämyiseksi, kuvan asettelusta ja valon vaikutuksesta kuvaan. Järkkäri tarjoaa tähän paljon mahdollisuuksia, kunhan kaikkia oppii käyttämään. Kouluttajan viesti oli: tärkeintä on aloittaa kuvaaminen rohkeasti, kamera ei saa rikki nappuloista, joten kamera mukaan kaikkialle.



Olen valokuvauksessa vasta perusjutuissa, mutta kuvaaminen kiinnostaa minua paljon. Kesäloman aikana on tullut räpsittyä kuvia jo tuhansia. Vaikeinta on kiireessä huomata kaikkia kuvaan vaikuttavia asioita: tausta, rajaus, valotus, tunnelma ym. Tähän kurssilla tuli helppo vinkki, kun on kiire ottaa kuva - laita kamera automaattisäädöille. Pikkuhiljaa manuaalisäädöt alkavat hahmottumaan minulle ja muutamia onnistumisen hetkiäkin olen kokenut. Istuin yhtenä iltana pitkään hiekkarannalla katsoen auringonlaskua, kameraa polvilla tukien ja harjoittelin säätöjä. Koin jopa onnistuneeni muutamassa kuvassa.




 
Sitten vielä sokerina pohjalla - uusi kamera(käsi)laukku. Se on i h a n a - Black like my dress. Sisäosat ovat pehmustetut (vaaleanpunaiset) ja sinne mahtuvat juuri ja juuri uusi Olympukseni, lisäobjektiivi ja pieni lompakko. Tämän voi hyvin ottaa mukaan juhlavampiinkin tilaisuuksiin.
Mukavaa torstaita  ♡  Mari

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti