Siirry pääsisältöön

Fuku


Kiva ilta tulossa! Ystävien tapaaminen ruokapöydän ääressä on mainio tapa viettää vapaa-aikaa. Vaihdamme kuulumisia ruuan äärellä säännöllisesti rakkaiden ystävieni kanssa ja samalla tulee testattua lähiseudun ravintolat ja kahvilat. Tällä kertaa tapasimme ravintola Fukussa Ison Omenan M.E.E.T ravintolamaailmassa. Fukussa on tarjolla japanilainen sushi buffet. Ompun ravintolatarjonta monipuolistui huimasti kun M.E.E.T aukesi. Nyt nälkäisellä ruokailijalla on valinnanmahdollisuuksia reilusti ja meillä monta ihanaa tapaamista ennen kuin kaikki ravintolat on testattu.

Fukun buffet koostuu monipuolisesta sushitarjonnasta, jossa voit poimia seisovasta pöydästä itsellesi mieluisimmat herkkupalat. Kattauksia on kaksi, lounasaikaan ja illalla. Erityisesti minua miellytti se, että molempiin kattauksiin keittiömestari valmistaa runsaasti muita vaihtoehtoja laajan sushivalikoiman lisäksi. Pöytä todella oli koreana.

Buffetpöydästä löytyi California naudanliha Kimichi Rolleja, lohi nigirejä ja liekitettyjä lohi nigiri wasabi mayolla ja mikä hämmästyttävää, Fukussa saa myös jälkiruokaa. Misokeitto on  tuttu, mutta jos haluat kokeilla tempuraa, udonnuudelia, tonkatsua ja gyozaa, niin suuntaa nokka kohti Ompun Fukua.


 
Sushin suosituimmat täytteet ovat lohi, katkarapu ja tonnikala ja kasvistäytteinä kurkku ja avokado. Täyte voi olla raakaa tai kypsennettyä ja se laitetaan sushin päälle tai väliin. Inkivääri ja soija kuuluvat sushin perusraaka-aineisiin ja mausteena käytetään usein voimakasmakuista wasabia. Palat kastetaan soijaöljyyn.

Pieni sushisanasto:

Norimaki tai maki
Yhden suupalan kokoinen riisirulla, joka on kääritty täytteineen merilevään (nori).

Nigiri

Kämmenessä puristettu riisipallo, joka on päällystetty täytteellä, usein lohella tai katkaravulla.

Tempura
Valmistetaan kalasta, äyriäisistä tai kasviksista. Raaka-aineet leikataan sopiviksi suupaloiksi, ne kastetaan friteeraustaikinaan ja keitetään seesamiöljyssä.

Udonnuudeli
Paksu vehnänuudeli, jota syödään lisukkeena, keitoissa tai wokeissa.

Tonkatsu
Paneroitu possuleike, joka on leikattu pitkiksi paloiksi

Gyoza
Pieni höyrytetty ohutkuorinen ja rapea nyytti, joka sisällä on lihaa tai kanaa, hieman raviolin kaltainen nyytti.
 
Maisteltuamme monia pöydän herkkuja, kylmiä ja lämpimiä, totesimme kaikki kolme yhdessä, että kyseessä oli tällä kertaa "nappivalinta" ravintolan suhteen. Ruoka oli erinomaista, palvelu oli ystävällistä, mutta huomaamatonta ja tunnelma ravintolassa oli leppoisan rauhallinen. Tietenkin mikä huikeinta, ihan parasta seuraa!
 

Vaikka vatsa oli ääriään myöten täynnä poistuessamme Fukusta, oli pakko vielä mahduttaa yksi jäätelöannos Ompun italialaiselta jäätelötiskiltä. Minulle maistui pistaasijäätelö, muille pistaasi-suklaa ja lemon.
Kuulumiset on vaihdettu, halattu ja naurettu - nyt jaksaa!
 Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri