Siirry pääsisältöön

Juhannustaikoja ja mansikkainen kesäjuoma


Keskikesän ja valon juhlaa - Mittumaaria - vietetään muutaman päivän kuluttua, yöttömänä yönä, vaikka kesäpäivänseisaus sijoittuikin jo viikolle. Pohjoisessa aurinko ei laske lainkaan kesäpäivänseisauksena, joten siellä ehkä yötön yö näkyy selkeämmin. Suomalaiseen juhannusperinteiseen kuuluu ehdottomasti sauna vihtoineen, kokko ja juhannustanssit.

Joka juhannus jännitetään, saadaanko juhannuskokkoja polttaa vai ei. Nyt näyttäisi siltä, että kokot roihuavat juhannusyönä ympäri maata. Ahvenanmaalla ja Ruotsissa juhannuksena sytytetään kauniisti kukin koristeltu juhannussalko, joka liittyy hedelmällisyysriittiin ja tulevan kesän satovuoteen. Ole kuuluut myös, että kokoilla on ajettu pois pahoja henkiä, aaveita ja noitia.

Lapsuuden kodissani tehtiin suursiivous  ennen juhannusta ja ulko-oven pieliin haettiin koivut juhlistamaan keskikesän juhlaa. Saunavihta sidottiin taiten tuoreista rauduskoivun oksista ja lapsille tehtiin pieni vihta. Ihana tuoksu levisi juhannussaunassa, kun vihdalla löyhyteltiin saunojia.

Oletko tehnyt juhannustaikoja? Vanhojen uskomusten mukaan juhannustaioilla voitiin varmistaa naimaonni. Kun kerää seitsemän erilaista kukkaa tyynyn alle, saattaa onnistua näkemään juhannusyönä tulevan sulhonsa ja jotta taika onnistuu, kaikki tulee tehdä ilman rihmankiertämää.

 
En malta olla laittamatta teille kivaa juomaohjetta. Alkuperäinen ohje on Jessica Merchantin How Sweet It Is -blogista ja tässä hieman mukaeltuna.

MANSIKKAINEN KESÄJUOMA
1 lt mansikoita
1 lime
1/4 vesimeloni tai 1/2 kurkku
2 persikkaa tai nektariinia
nippu mintun lehtiä
vettä(+mansikkamehua) tai Rose Pommacia

Viipaloi hedelmät ja laita kaikki mintun lehtien kanssa kannuun. Kaada kannu täyteen nestettä ja anna maustua pari tuntia. Jätä laseihin koristeeksi muutamia mintun lehti.

 

Maistuva ja helppo kesäjuoma tulee myös vesimelonista blenderissä. Lue täältä ohje.

 Ihanaa Mittumaaria    Mari
 

 

 

 

 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri