7.5.2017

Terassin pesu

Kevään ensimmäiset lämpimät päivät ja Kastehelmen nimipäivä innostivat meitä pesemään terassit. Työ on painanut mieltä jo useamman viikon ajan, mutta lämpötilojen ollessa niin alhaiset työhön ryhtyminen ei ole onnistunut. 
 
Ensin levitettiin harjalla pesuaine
Terassipesuri pääsi töihin
 
Kaikki sujui kuitenkin oikein hyvin, kun tekijöitä oli kaksi. Sain valita itselleni mieluisamman homman eli pääsi terassipesurin varteen.
 

Ensin harjattiin laudat biohajoavalla terassipesuaineella. Sattui vielä olemaan sopivasti tarjouksessa K-raudassa.  Veden sekaan annosteltiin pesuaine ja kovalla katuharjalla levitettiin ja harjattiin koko terassialue. Varsinainen käsittely tehtiin Kärcherin terassipesurilla. Laite toimi erinomaisesti ja laudoista lähti hyvin kaikki lika ja vihertävä kerros pois.

 
Rappujen pesu oli pesemisessä kaikkein hankalin osuus. Rappujen etureunoihin oli vaikea päästä pesurilla ja astinlautojen reunoihin ei pyöreä pesuosa yltänyt. Lopputulos on siitä huolimatta oikein hyvä.
 
 
Pienestä puuhastelusta tuli valtavan hyvä mieli. Yläterassille kannettiin vielä kesäkalusteet ja grilli. Ensimmäinen salaattilounas syötiin ulkona auringonpaisteessa Happy Joen korkkimietelmän mukaisesti: "Best decision of today is being happy". Ai että tuntui mukavalle, kun koko päivä oli aurinkoa ja iloista mieltä täynnä.
  
Hieman ehostamista tosin jäi vielä tuleville viikonlopuille. Ehkä terassipesurin varressa ollut tyyppi harjasi lattiaa liian tunnollisesti tai sitten aurinko oli viime kesänä polttanut osan petsistä karrelle. Petsipurkki on joka tapauksessa ostoslistalla seuraavaksi viikonlopuksi, jos sää sallii. No, olisihan uudet terassikalusteetkin kivat! Niitä odotellessa kelpaa puhtaalla  terassilla nyt viettää kesäpäiviä ja -iltoja sekä rapsutella yrttiviljelyksiä, pensaita, kukkia ja kivenkoloja.
  
Pihamme on jyrkkää rinnettä ja hieman varjoisa, joten kasvivalikoima on sen mukaisesti melko suppea. Toisaalta, en kaipaa kukkamerta ympärilleni vaan seesteisiä istutusryhmiä. Takapihan japanilainen käytävä on vielä kesken, mutta jospa se valmistuisi vihdoinkin tänä kesänä, niin pääsette lukemaan siitä myöhemmin lisää.
 
 
Aurinkoisia päiviä Sinulle
Mari


2 kommenttia:

  1. Olette ahkeria! Täällä odottaa takapihan kevätsiivous mutta odotan vielä lämpimimiä päiviä ennen kuin teen siellä mitään. Japanilainen käytävä kuulostaa oikein hyvältä. Odottelen milloin siitä tulee postaus.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Takapihan käytävää on ideoitu useampi vuosi, koska se on melko haastellinen projekti jyrkkine kallioineen. Nyt kuitenkin jonkinlainen suunnitelma on olemassa, joten siitä lisää tuonnempana.

    VastaaPoista