Siirry pääsisältöön

Bloggaajan työpiste

Kirjoitan blogitekstejä ja teen muita kirjoitustöitä työ-vierashuoneessamme. Työpisteessä valaistus ja ergonomia ovat tärkeimpiä asioita, jotta työ sujuu hyvin. Tarvitsen pöydällä myös tilaa papereille, lehdille ja kameralle.

Työhuoneen ikkunasta näkyy vanha, kaunis omenapuu. Tällä hetkellä odotan kovasti, että puuhun ilmestyisi lehdet ja sen jälkeen kauniit, valkoiset kukat, jolloin puu on kauneimmillaan. Harmittavaa vain, että kukinta-aika on kovin lyhyt. Haluaisin nauttia ihastuttavasta näkymästä hieman kauemmin.


Kun muutimme nykyiseen kotiimme viitisen vuotta sitten, hankimme työpisteeseen Boknäsin kapean kirjoituspöydän. Kriteereinä oli silloin, ettei työpöytä saanut olla liian hallitseva elementti huoneessa, johon piti saada mahtumaan myös sänky vieraille. Nykyinen pöytä onkin osoittautunut täydelliseksi valinnaksi korkeussäätöineen. Se on riittävän/sopivan kapea, kaunis, vankka ja juuri sopiva ikkunan alle. Ikkunan yläpuolella oleva teksti muistuttaa minua tärkeästä asiasta: Every Day Matters.

Työhuoneen ikkunasta on esteetön näkymä kauas ja työnteon lomassa voi suunnata katseensa välillä puihin, kadulle tai lähiympäristöön. Meillä on keskusteltu paljon viime aikoina kodin ikkunoiden näkymästä. Keskustelut ovat päättyneet siihen, että tarvitsemme riittävästi ilmaa ympärillemme - ei naapurin ikkunoita tai talon seinää.


 
Viedäänpä ajatukset takaisin työhuoneeseen. Työpöydän hankkimisen jälkeen etsimme pitkään työpisteeseen sopivaa tuolia. Sellainen löytyi sitten aivan sattumalta Arabiakeskuksen Pentikistä, kun olimme etsimässä jotain ihan muuta. Tuolin rautarunko ja puinen istuin sopivat hyvin pöydän sävyyn. Tuolin pehmusteeksi tilasin vielä Länna Moblerista Shepherdin lampaankarvaa olevan tyynynpäällisen.

 
Vanha perintölamppu ja mahapiironki sopivat huoneen kokonaisuuteen hyvin. Vierassänky toisella puolella huonetta odottaa vierailijoita pehmeiden untuvapeitteiden sisään ja huoneen kulmauksessa on vanha Ikean käytännölliseen klassikkotuoli, johon on mukava istahtaa vaikka lukemaan. 

Täällä siis syntyvät tekstini. Olisi kiva kuulla, millainen työpiste ja -ympäristö on sinulle mieluisin?

Aurinkoisin terveisin Mari

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pehmeä karkkineule

Vaatekaappini värikirjo on melko suppea: mustaa, harmaata, valkoista. Muutama väripilkku sieltä sentään löytyy ja mieluisampia ovat keväällä neulomani neulepuserot. Puseroiden idea lähti houkuttelevan pehmeistä ja ihanan värisistä langoista. Lankana on Dropsin  Brushed Alpaca Silk Drops design   -lanka. Puseron kappaleet ovat suorat ja neule syntyi nopeasti isoilla puikoilla. Tämän neuleen osaa aloittelijankin toteuttaa itselleen syksyksi. Neule lämmittää juuri sopivasti, eikä ole liian paksu. Näistä tuli niin kivat neuleet, että keväällä vaalenpunainen ja fuksianpunainen  neule oli minulla melkein vuorotellen päällä mustan nahkahameen kanssa. Tiesitkö muuten, että Adlibriksestä  voit tilata lankaa samalla kuin tilaa kirjoja. Neuleen langat on tilattu sieltä. M kokoiseen neuleeseen meni 5 kerää ja mikä hienoa, niin yhden neuleen hinnaksi tuli kokonaista 10 €, voitko uskoa? Pidän kovasti hieman lyhyemmistä hihoista, jos haluat pidemmän puseron ja pidemmät hihat, niin tilaa yksi

Helppo pataleipä

Pataleipä on saanut nimensä siitä, että se paistetaan kypsäksi valurauta- tai keraamisessa padassa. Rapeakuorinen ja sisältä kuohkea pataleipä valmistuu vaivaamatta ja ilman rasvaa ja siksi vasta-alkajakin onnistuu tämän leivän leipomisessa, helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi leivän leipominen ei tule. Nostatusaika on pitkä, joten leivän valmistus kannattaa aloittaa jo edellisenä päivänä.  Herkullisen maun salaisuus piilee pitkässä kohotusajassa. Padassa valmistuva leipä on rapea, kuohkea ja ihanan mehevä. Taikinan pohjaan voit käyttää vettä tai juuresmehua ja rouheutta leipään saat pähkinöistä, siemenistä, kuivahedelmistä tai vaikka oliiveista ja jauhoja voit vaihdella mielesi mukaan. Säilyttääksesi leivässä kuohkean rakenteen, älä vaivaa taikinaa lainkaan, silloin taikinan ilmakuplat eivät rikkoonnu ja herkutteluhetki on taattu. Tämä ohje on mukaeltu Sikke Sumarin NamiNamaste -keittokirjasta. Pataleipä Ainekset 5 dl vehnäjauhoja 2 dl kokojyväjauhoja (vaihtele

Neulekämmekkäät

Tässä nopea neulevinkki huhtikuun lopun räntä- ja lumisateisiin, vaikka varmasti odotatkin lämmintä kevättä ja auringon paistetta. Olen sitä mieltä, että voitaisiin jo heittää näille kylmille keleille hyvästit. No, kyllä kesä kohta tulee ryminällä kun ilmat alkavat lämpiämään vapun jälkeen. Minulla on vanha villatakki, jota käytän kevättakkina, mutta siinä on 2/3 hihat ja ranteet palelevat, jos alla on kevyt pusero. Niinpä ajattelin neuloa irralliset jatkeet ranteiden suojaksi. Sellaisia sormellisia kynsikkäitä en halunnut, joten minun tarpeeseeni kämmekkäät voisivat olla paremmat. Kämmekkäitä voisi myös käyttää sormikkaiden päällä lisälämmittiminä. Lankakorista löytyi villatakin väriin sopivaa  Novita Nalle lankaa.   Näiden neulominen on superhelppoa ja ne valmistuivat nopeasti. Luo langalla 44 aloitussilmukkaa ja jaa kullekin puikolle 11 s. Neulo resoriin 1 oikein 1 nurin noin 1 cm (tai kiertäen oikea silmukka = ota oikea silmukka takareunasta, niin saat hieman eri